AlfaTV:n osakeanti ylimerkittiin – 1700 uutta omistajaa

AlfaTV:n avoin osakeanti päättyi 30.10.2021. Osakeanti ylimerkittiin ja kolmen miljoonan euron tavoite rikottiin. Televisiokanava sai noin 1700 uutta omistajaa.

– Toivotamme AlfaTV:n uudet omistajat tervetulleiksi asia- ja kulttuurikanavan, median muutoksentekijän kyytiin. Kansalaisten ja sijoittajien innostus antaa meille tekijöille vauhtia. AlfaTV elää uudistus- ja kehitysvaihetta tavoitteenaan kattava uutistoiminta ja asiaohjelmien jatkaminen. Kanava hyväksyttiin lokakuussa 2021 Julkisen Sanan Neuvoston jäseneksi, AlfaTV:n vastaava päätoimittaja Hannu Haukka kertoo.

AlfaTV tavoittaa viikoittain 1,2 miljoonaa katsojaa kautta koko Suomen. Suomalaisten ohjelmien osuus on noin 80 prosenttia. AlfaTV on positiivinen, hyvän mielen kanava, jonka ohjelmisto rakennetaan ihminen edellä. Uutistoiminnan lisäksi AlfaTV esittää perinteisiä, suosittuja viihdeohjelmia, luonto-ohjelmia sekä pohdiskelevia ja ajankohtaisia keskusteluohjelmia.

Lisätietoja
Hannu Haukka
AlfaTV, vastaava päätoimittaja
hannu.haukka@alfatv.fi