Itsenäisyyspäivän dokumentti: Tuomas Gerdt – Ritari sodassa ja rauhassa

Hiljattain kuollut Tuomas Gerdt oli 191 Mannerheim-ristin ritarista viimeinen. Itsenäisyyspäivänä esitettävä dokumentti korostaa miehen ominaisuuksia, joiden ansiosta hän eli ansiokkaan elämän maanpuolustuksessa sekä rauhan töissä ja yhteiskunnassa. Hän vietti keväällä 98-vuotispäiviään Oulunkylän kuntoutuslaitoksessa. Tuomas Gerdt oli tunnettu siitä, ettei hän halunnut korostaa ritariuttaan ja saavutuksiaan. Niistä ei työyhteisössä puhuttu, vaikka kaikki tiesivät asian – tai ehkä juuri siksi.

Vasta eläkkeelle  siirryttyään hän alkoi kertoa  sotavuosistaan ja teki myös retkiä taistelupaikoille. Dokumentin tekijä oli mukana Siiranmäkeen suuntautuneella retkellä kesäkuussa 1993 ja tallensi VHS Videolle Tuomaksen kertomuksen taistelun kulusta. Kyseessä oli murtokohtaan suuntautunut vastaisku, uskomattomalta tuntuva vyörytys, jolla joukkue valtasi satoja metrejä taisteluhautaa viholliselta. Näiden iskujen ansiosta joukkomme pääsivät vetäytymään puolustukseen VKT-linjalle.

Video on ollut pöytälaatikossa 27 vuotta, mutta nyt viimeistään se ansaitsee tulla esitetyksi itsenäisyyspäivänä. Tuomas Gerdt oli Mannerheimin ristinsä ansainnut jo hyökkäysvaiheen aikana. Varmaankin Siiranmäen torjuntavoitto olisi siihen riittänyt, mutta annetaanpa hänen itsensä kertoa. Dokumentin tuottaja on Jukka Olkkonen / JO-ART.

Tuomas Gerdt – Ritari sodassa ja rauhassa 6.12. klo 18.00