Jukka Laaksonen Shown toisella kaudella studiossa nähdään huippunimiä

Jukka Laaksonen Shown toinen tuotantokausi alkaa AlfaTV:llä perjantaina 11.3. klo 21.00. Ohjelma on koomikko ja imitaattori Jukka Laaksosen luotsaama rento ja viihdyttävä talk show, jossa huippuvieraat istahtavat Jukan keltaiselle sohvalle. Studiovieraita viihdyttää edelliseltä kaudelta tuttu laulava lentäjä Mikael Konttinen. Jukan ja Mikaelin lisäksi mukaan on liittynyt studiopeleistä vastaava Katariina Juselius, joka tunnetaan sosiaalisen median vaikuttajana ja vuosien 2019 ja 2021 Miss Suomi -finalistina.

Ensimmäisessä jaksossa ovat vieraina hiihtolegenda Juha Mieto ja Suomen kaikkien aikojen menestynein uimari Jani Sievinen. Miehet kommentoivat urheilu-uraansa ja kertovat, mitä tekevät tällä hetkellä. Senioritason miehillä olisi antaa hyviä neuvoja nuorille, uraansa lopetteleville ammattiurheilijoille. Mieto muistelee oman uransa aikaista henkistä valmennusta. Sellaista ei ollut.  Ei ollut psykologeja kertomassa, kuinka voitetaan, vaan tappamisen meininki piti synnyttää itse kotisohvalla maaten mielikuvaharjoittelun avulla. Puheeksi tulee myös vuoden 1980 Lake Placidin karvaan tappion sulattelu, joka oli yksinäistä kärmeskeiton syöntiä. Mieto hävisi tuolloin sadasosasekunnin Ruotsin Thomas Wassbergille.

Kauden toisessa jaksossa ovat vieraina jalkapallohurmioon suomalaiset johdattanut päävalmentaja Markku ”Rive” Kanerva ja Peter Nyman, joka muistetaan Uutisvuoto-ohjelman juontajana ja uutisankkurina MTV3-kanavalla.

Jukka Laaksonen Shown toinen kausi sisältää 12 tunnin mittaista jaksoa.

25.2. Jukka Laaksonen Show SPECIAL:

Vieraina Jari Aarnio ja Tom Packalen

Kausi 2, jakso 1

11.3. vieraina Juha Mieto ja Jani Sievinen

Kausi 2, jakso 2
18.3. vieraina Markku Kanerva ja Peter Nyman
Kausi 2, jakso 3
25.2. vieraina Anne Mattila ja Lola Odusoga

Muut kauden vieraat ovat:
Arja Koriseva ja Mikko Kivinen
Esa Tikkanen ja Amin Asikainen
Lauri Marjamäki ja Tapio Suominen
Henrik Dettman ja Ben Zyskowicz
Esko Aho ja Tapio Korjus
Timo Jutila ja Hannu Manninen
Tapio Liinoja, Ilkka Vainio ja Frederik
Kalervo Kummola ja Heikki Hietala
Sointu Borg ja Meiju Suvas