Jaksot


360 Studio 27.10.2020

Studiovieraana oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Aiheena 75 vuotta täyttäneen YK:n asema nykypäivän maailmassa.



360 Studio: 20.10.2020

360 Studiossa pohditaan tänään, kuinka pullonpalautusjärjestelmän käy uuden EU-direktiivin myötä sekä millaisia suurtapahtumia nähdään jatkossa televisiosta ilmaiseksi eikä vain maksukanavilta. Lisäksi kysytään, kuinka kotimainen musiikki pärjää ulkomaisten hittien vyörytyksessä ja kuinka korona-aika on vaikuttanut musiikin kuunteluun. Lopuksi paneudutaan korkeissa kasvuluvuissa olevan Tshekin koronatilanteeseen.

Studiovieraana Musiikintuottajat ry:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrä. Haastatteluissa lisäksi europarlamentaarikko Elsi Katainen, johtava asiantuntija Päivi-Maria Virta liikenne- ja viestintäministeriöstä sekä Tshekissä asuva Sonja Forsten. Toimittajana Tomi Lindblom.



360 Studio: 13.10.2020

360 Studion aiheina tällä kertaa alkoholin kulutuksen muutokset korona-aikana, kellojen kääntely EU:ssa ja lemmikkikoirien kansainvälisyys. Haastattelussa europarlamentaarikko Henna Virkkunen, THL:n johtava asiantuntija Thomas Karlsson, Kennelliiton hallituksen jäsen Vesa Lehtonen ja Hollannissa asuva Jari Einiö. Toimittajana Tomi Lindblom.






Näytä lisää

Ajankohtaista

Ei ajankohtaisia